Etenemistä omaan tahtiin. WoundedWarrior.

Tervehdys!

Viimeksi käsittelinkin hieman omia menttaalipuolen asioita, sekä kuntoutuksen aloittelua.

Jokainen on yksilö.

Jokainen tapaus on yksilöllinen ja jokaisen kuntoutusprosessi on yksilöllinen vammasta ja lähtökohdista riippuen. Virallinen ja toimiva kuntoutusohjelma tulee Ammattilaiselta. Ohjeistus ja neuvot ovat kuitenkin paloja, joita on osattava yhdistellä omaa suodatinta ja myös omaa kroppaa lukien. Tällä tavalla saat luotua itsellesi optimaalisen tavan tulla kuntoon. Ohjattua ohjelmaa pitää olla jotta saat tietotaitoa ja ymmärrystä siitä, mitä käyt läpi vammasi kanssa. Siksi konsultointi ammattilaisen kanssa on tärkeää, niin fyysisen kuntoutumisen kuin henkisenkin kuntoumisen vuoksi.

Tässäkin asiassa hyvä itsensä tunteminen ja sujut itsensä kanssa olessa auttaa suuresti.

Sairaalasta kotiuduttua sain kouraani kuntoutuslippusen jossa oli merkattu pääpiirteittäin kuntoutumisen eteneminen ajallisesti.

”Leikkauksen jälkeen asetetut aikataulut: 4 viikkoa kävelet kepeillä, 2 viikkoa kävelet yhdellä kepillä, jonka jälkeen opetellaan kävelemään ilman keppejä. 2 ekaa viikkoa ilman keppejä pidettävä ortoosia polvessa tukemassa sivusidettä.” Muistan  ajatelleeni näitä ”haamurajoja” pääni sisällä paljon ja koin suurta tarvetta saavuttaa ne, ehkä jopa etuajassa.

Oma kärsivällisyys on ollut kovalla koetuksella vamman takia ja malttia onkin jouduttu kehittämään. Huonoja hetkiä kun mahtuu matkalle mukaan.

Suurin taakka leikkauksen jälkeisessä ajassa olivat kepit! Ne hidastivat kaikkea ja koettelivat hermojani. Siksi koitinkin tehdä paljon työtä jalan eteen, että voisin keventää taakkaani ja jättää kepit jo aikaisemmin pois. Näin ollen kotiaskareet ja yleinen arki alkaisi sujua paremmin. Noin neljännen viikon kohdalla jätin molemmat kepit pois, jotta voisin alkaa liikkua mahdollisimman normaalisti ja saisin aktivoitua jalkaa. Toinen asia, joka on syönyt suuresti itseäni: Vammaa ennen terve 84kg mies, kutistui leikkauksen jälkeen muutamassa viikossa 74kiloiseksi. Suoraan sanottuna jalka kuihtui olemattomiin vamman vuoksi, sitä ei pystynyt treenaamaan ennen leikkausta vamman satuttua, eikä leikkauksen jälkeenkään ole ollut asiaa koville raudoillelle. Myös nesteitä lähti ja yleinen toimintakyvyttömyys aiheutti painon putoamisen.

Hommaa siis riittää uudelleen rakentelussa.

Tässä on videoklippiä siitä mikä oli toiminnanvaihe viidennen viikon kohdalla leikkauksesta.

WoundedWarrior- kuvat ja menttaliteetti.

Vamman ei saa antaa lamauttaa. Se ei saa hidastaa. Hitto vieköön, itse olen ainaki tehnyt enemmän uusia asioita ja kokeillut uusia juttuja kuin terveenä. Sitä se ehkä juuri onkin, elämää mukavuusalueen ulkopuolella. Mikäli aina elät elämääsi mukavuusalueella ilman minkään näköistä riskienottamista/epämukavuutta, tapahtuuko silloin asioita ja teetkö silloin asioita täysillä nauttien? Tiedän, että asiat joita olen kokenut ja tehnyt jalka rikki, olisivat oleet paljon nautittavampia terveenä, mutta ainaki olen tehnyt niitä, enkä jäänyt sohvalle rypeämään. Tästä eteenpäin tiedän mitä arvostan ja  mitä haluan saavuttaa ja mitä tehdä. WoundedWarrior-asenne. Eikä vamma ole mitenkään peiteltävä asia. Hitto vieköön omasta mielestäni tämä on toiminut hyvin jopa jäänmurtajana keskusteluissa. En häpeä sitä että loukkaannuin, häpeän sitä millainen olin ennen vammaa. Kunnioitinko terveyttäni, kehoani ja hyvinvointiani tarpeeksi? Teinkö asioita oikein ja huolsinko itseäni tarpeeksi? Ei, en tarpeeksi. Nyt tiedän mikä on tärkeää ja mikä pitäisi muillekkin olla tärkeää. Itselläni on edessä vielä pitkä matka timanttikuntoon, mutta sinne mennään ja sitä retkeä seurataan jatkossakin.

Kondis on tällä hetkellä tämä. Kävimme ystäväni @savih kanssa ottamassa muutamia kuvia jotka kertovat tarinan chronologisesti. Photos by: Samu Vihervaara

Niko-21

Tähän saakka olen kirjoittanut takautuvasti urakastani. Mutta tästä eteenpäin kirjoitan reaaliaikaisesti projektistani.

Asenne Terkuin!
– Niko Lehtonen

Omien rajojen koettelua ja todistelua.

Hei ny!

Viimekirjoituksessa kävin hieman läpi kuntoutuksen aloittamista. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus hieman kertoa sietämättömästä  odottelusta ja kärsivällisyyden kasvattamisesta. Sekä kuinka henkistä vammaa hoidetaan.

Itse olen sen verran sähköinen ja eloinenluonne, että tämä vamma on kyllä ollut myös kova kolahdus korvienväliin. Ehkä jopa kovempi kuin mitä itse polveen tapahtunut. Sitä kun on tottunut liikkumaan kokoajan ja on ollut vapaus urheilla, sekä tehdä asioita. Nyt tämä kaikki on otettu pois, tai no vähemmän dramaattisesti sanottuna siitä on tehty hankalampaa ja rajoitteisempaa. Urheilija kun on tottunut todistelemaan pystyvänsä kaikkeen loukkaantumisesta huolimatta.

Tässä vaiheessa tulee ehkä myöskin yksi kuntoutuksen vaikempia vaiheita. -”Olet tottunut liikkumaan ja tekemään vapaasti asioita ja yhtäkkiä huomaatkin ettei kroppa toimi enään samalla tavalla ja lupaakaan ei anneta rehkimiselle, jotta tulisit kuntoon”. Olen kysynyt itseltäni monta kertaa: ”miksi en voisi tehdä tätä”, ”mitäs jos olen poikkeus ja se ei vaikuttaisikaan minuun”, ”olen lääketieteellinen ihme ja parannun nopeammin”, blaa blaa. Kai tämä kaikki on jonkinlaista uskottelua itselleen kun samalla oikeasti tiedostaa olevansa epäkunnossa tilapäisesti, mutta silti haluaa hakea rajojaan. Kyllä tämän asian suhtee varsinkin kumppanini on joutunut minua toppuuttelemaan.

Sohvan nurkkaan ja itsesääliin jääminen ei tullut itselläni mieleenkään, 2 päivää leikkauksesta ja olin harjoittelemassa kävelyä, toki keppien avustuksella, 5 päivää leikkauksesta ja minun oli jo päästävä salille treenaamaan tai tulisin hullukis jos en saa tehdä mitään. Jatkuvaa todistelua itselleen, mutta juuri tämä kaikki on ajanut minua kuntoutuksessani eteenpäin muun tukiverkoston lisäksi. Kokoajan on oltava tekemässä asioita ja pystyttävä parempaan. Vamman ei saa antaa lamauttaa. Liikkeille uudelleen lähteminen ja liikkeillä pysyminen on mielestäni aivan parempaan kuntoon. Se on myös edesauttanut minua kuntoutuksessani.

Vesi”juoksua”

Fysioterapeuttini suosituksella aloitin myös vesijuoksemaan. Pääsin kokeilemaan vesijuoksua ensimmäisen kerran 2viikkoa leikkauksesta, kun haavat olivat kunnolla umpeutuneet. Vesi elementtinä oli itselleni mieluisa juuri sen takia, että kuormitusta ei tullut liikaa ja kuitenkin sain tehtyä niin että se aktivoi jalkaa. Muutamilla helteillä kerkesin myös ihan vesijuoksemaan ulkoilmassa mistä tuli mahtava fiilis. Vedessä sai hyvin haettua liikettä jalalle, sekä pystyin hyvin simuloimaan askellusta. Kipeeltähän se polvi vedessäkin tuntuu kun on niin paljon ronkittu, mutta raikasvesi, hyvä seura, helteet ja ympäristö, joka ei ole laitosmainen tuovat oman positiivisen lisänsä kuntoutukseen.

Tuli tehtyä auringonottoreissu joten olihan se hyväksikäytettävä myöskin kuntoutus mielessä. Liivejä ei tullut mukaan/kellukkeita, joten laiturin reunasta kiinni ja hakemaan polkevaa pyöräilyliikettä vedessä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin kunnolla työstämään itse jalkaani ja hakemaan pyöräilyliiketta. Tässä pieni videopätkä miltä jalan kuntoutus järvessa tehtynä näyttää.

Malttamaton ikiliikkuja ei pysy paikoillaan.

Keppien kanssa eläminen alkoi rasittamaan ja ne tuntuivat vain olevan tiellä. Onneksi kun leikkauksesta oli kulunut 2viikkoa, homma alkoi edistyä. Jalkaan sain kokoajan enemmän ja enemmän liikettä, sekä sinnikkäästi jumpaten ja harjoitteita tekemällä mahdollistin itselleni seuraavan vaiheen.

Viikolla 3 jätin toisen kepeistä pois ja jo sekin helpotti huomattavasti taakkaani. Pääsin myös Fysioterapiassa ensimmäisen kerran kokeilemaan kuntopyörää. Ensiksi sain huolella lämmitellä polveani jotta jalanliikkuvuus löytyisi ja jotta voisin polkaista kokonaisen kierroksen kuntopyörällä. Ei ihan niin helppoa kuin luulisi.

Satula korkealla ja mies kyytiin. Tässä vaiheessa aivot taistelivat vastaan ”koukistus ja ojennus tulee sattumaan”, lähdin varovaisesti polkemaan ja kyllä, tiukkaahan tämä teki, että meneekö kokonainen kierros. Pienellä varomisella ja irvistämisellä kokonainen polkaisukierros löytyi sieltä ja tästä olin erittäin innoissani. Jalka kuitenkin tuntui koko harjoitteen ajan jäykältä ja jouduinkin hieman keventämään leikatun jalanpuoleiselta kankulta painoa, jotta saan kierroksen täyteen. Mutta nopesti huomasin kuitenkin kuinka jalka alkoi tottua liikkeeseen ja naamanikaan ei peilistä katsottuna näyttänyt enään niin tuskaiselta.

Tämän jälkeen teimme ristikkäisvetoja alhaalta ylös ja päinvastoin, kuminauhalla kokoajan polkien ja rytmin pitäen, sekä ylläpidettiin selkeä pyöräilyformi. Tämän aikana Fysioterapeuttini sanoi pysäyttävän kommentin: ”Hyvä! Nythän sä jo juokset kentällä ja otat palloa kiinni, eikö vaan?” Silloin aloin päässäni pohtimaan, että perusperiaatteeltaan kyllä, näin on. Todella järkeenkäyvää kuntouttamista.

”Fysioterapeuttini sai siis minut jo 3viikkoa leikkauksesta juoksemaan ja ottamaan palloa kiinni.” -Niko

Tämä kaikki kolahti siksi koska tässä vaiheessa huomasin myös kuntoutuksen menttaalipuolen ja sen, että kuinka sitä hoidetaan/ruokitaan. Itselläni kyseinen lause ainakin toimi järjettömän hyvänä motivaationa. Kiitos siitä. Tällä myöskin haluan painottaa sitä prosessin henkistä puolta. En missään vaiheessa ollut sitä kenellekkään myöntänyt ja kertonut, mutta ammattilainen ei hoida vain leikkaus arpia, vaan myös sitä traumaa joka mahdollisesti urheilijalle on syntynyt korvien väliin.

Videon linkki ei toimi. Joten kuva ja erillis linkki tässä: http://instagram.com/p/rby0ZiwSqq/?modal=true

Videon linkki ei toimi. Joten kuva ja erillis linkki tässä: http://instagram.com/p/rby0ZiwSqq/?modal=true

Ekoja pyöräretkiä salilla. Taisi olla toinen pyöräilytreeni satulassa tässä vaiheessa.

Hieman vaikeuttaakseni hommaa ja itseääni kehittääkseni tuli hommattua ”training mask/elevation mask”, jossa on suuttimet jotka vaikeuttavat hapenottoa ja näinen ollen kehittävät kardiovaskulaarisia kykyjä. Naamarissa on 12 korkeussäätöä ja itse saan todella paljon irti naamarista. Kuormitus treeneissä kasvaa ja hapenottokyky paranee huomattavasti. Edun huomaa varsinkin kun on jalka leikattu ja juurikaan ”Cardiota” ei pääse tekemään. Joten sainoisinpa, että ”ihan soiva peli”.

Kovasti minua on puolisoni joutunutkin rauhoittelemaan kun välillä vauhtia olisi enemmän kun valmiutta”voisitko ottaa iisisti ja rauhoittua, nyt sinulla on vamma ja kokoajan ei tarvitse tehdä kaikkea/todistella pystynvänsä.” Tiedän, että tämä on vain välittämistä ja arvostankin sitä suuresti, että vieressäni on järjenääni, joka kitkee minulta turhat höntyilyt pois ja pitää minulla järjenpäässä, sekä vie eteenpäin.

Siltikään sairaslomalla ollessani päivät yksin en pysty vain istumaan ja olla tekemättä mitään. Joten sain päähänpiston ja lähdin 5 vko:n kohdalla kokeilemaan Malminkartanon rappusia ja tuota keuhkojenikehittäjää. Malminkartanon mäelle päästyäni katselin vain, että tosi fiksua tulla polkemaan rappusia leikatulla jalalla, eikä tähän oltu vielä lupaakaan saatu.

Reippaanaa kävelin mäen ylös rappusia pitkin 4x maskipäässä. Tämän jälkeen olin aivan loppu. Huomasi kyllä, että kunto oli laskenut ja jalat olivat aivan hapoilla. Jalkaani ei ilmaantunut kiputiloja ja lisä haavereita ei syntynyt, joten onnistunut retki josta video alla:

Kaikki tämä on omaa jääräpäisyyttä ja todistelua itselleen, joka ei ole ehkä niin hyvä juttu. Mutta toisaalta, tämä on se tapa joka on pitänyt minut liikkeessä ja joka on vienyt mienua eteenpäin. Oma pääni ei vain kestäisi totaalilepoa. Turha höntyily on aina riskien ottamista ja oman terveyden kustannuksella sitä ei pidä tehdä. Sitä halua- ja paloa- liikkua voi käyttää motivaattorina.

Kuntoutus alkaa.

Loukkaantuminen ja leikkaus. Molemmista on nyt selvitty, joten ”Road to recovery” voi alkaa. Juna on kääntynyt ja kaikki tästä eteenpäin on vain positiivista paranemista, niin ainakin ajattelen. Tapahtui se sitten ilman takapakkeja tai ei, kuntoon tullaan ja kehoa kuunnellaan.

Tiesin, että edessä tulee olemaan paljon työtä jalan eteen. Maltilla ja järjellä on kuitenkin suuri vaikutus lopulliseen tulokseen. Urheilijalla kun on tapana ”todistella” vähintään itsellensä pystyvänsä kaikkeen ja ettei mikään pysty pysäyttämään.
Voin myös kertoa, että tämä urakka tulee kasvattamaan ja opettamaan minulle kärsivällisyyttä.

Liikkeille lähteminen ja harjoittelu alkoi 08.07.2014, 2 Päivää leikkauksesta.  Eikä tuo liikkuminen hääppöiseltä näyttänyt. Mutta liikkeillä olo tuntui sitäkin paremmalta. Pelkästään jo jalanpohjan hipominen maata tuntui huikealta operaation jälkeen ja nosti omia fiiliksiäni.

Leikkauksen jälkeen sain sairaalasta mukaani perusharjoituslappusen, jossa oli perusharjoitteita: jalan nostoja, jalan venyttämistä, koukistuksen ja ojennuksen hakemisia. Näitä tein siihen saakka kunnes pääsin  Fysioterapeuttini vastaanotolle jolloin homma starttaisi kunnolla.

Alkuvaiheessa kaikki tuntui kiristävän jalkaa: polvessa olevat niitit ja takareiden kireys, eturistiside kun oli korjattu takareiden siirteestä. Leikkauksen jälkeisinä päivinä totuttelin keppeihin ja niiden kanssa ”kävelyyn”, pyrin myös aktivoimaan jalkaa nostoilla: jalkasuorana sohvan reunalla ja venyttämään jalkaa. Odotin kovasti fysioterapeutille menoa, päässäni jyskytti vain ajatus etten halua tehdä väärin asoita. Käynnin jälkeen minulla olisi itelläni enemmän ymmärrystä ja tietoa omasta tilanteestani, joten tiedän mitä voin tehdä ja missä rajoissa.

Nokka kohti Ruoholahden Diacoria hymyssä suin.

Kuntoutuksestani vastaa Kemed Sportin Jarno Keskinen, joka toimii Fysioterapeuttina myös Ruoholahden Diacorissa. Odotin tapaamista ja työt aloitettiinkin saman tien. Alkutilanne ei ollut hääppöinen, jalka kun ei liikkunut juuri mihinkään suuntaan. Ensimmäisellä tapaamisella kateltiin mikä on lähtötilanne, kuinka paljon asteita jalasta saadaan irti ja millaiset ovat kiputilat, sekä tuntemuksien läpikäynti. Startti oli rauhallinen ja jalalle annettiin lämmittelyt, sekä totuteltiin liikkutteluun. Ennen varsinaisten ojennusten ja koukistusten mittailua, jalkaa painettiin avustaen koukkuun ja painettiin myös ojennuksessa polvitaivetta kiinni tutkimuspöytään. Lämmittelyä polvelle ja asteiden mittailua, sekä perus kuminauha treeniä kävimme läpi jolla voisin aloittaa omatoimisen harjoittelun.  Kävimme myös läpi mitä polvessani oli oikein meneillään. Suurin hidaste kuntoutumisessani on juuri tämä mikrofraktuura ja revennyt sivuside jotka tekevät harjoitteista kivuliaampia, nämä myös vaikuttavat alussa kuntoumiseni etenemiseen.

Ensimmäinen Fysiokäynti videona.

Ensimmäisen käynti kerran jälkeen olin aivan puhki, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Kuuntelin ohjeita ja annoin kaikkeni vastaanotolla. Polvi ja tervejalka olivat mielessäni #1, joten hammasta purren halusin tehdä enemmän ja enemmän, sekä pystyä parempaan. Ensimmäisellä käyntikerralla kaikki liikuttelu tuntui rehellisesti sanottuna ikävältä, mutta jostain se oli aloitettava ja jalko olisi saatava liikkumaan. Kaikki mikä videolla näkyy särki ja tuntui pahalta. ”Kivun rajoissa” oli tarkoitus mennä. Omalla kohdallani kipukynnys tuli tosiaan nopeasti vastaan, mutta päätin olla vain hiljaa ja tehdä enemmän ja enemmän. Kyllä ekalla kerralla sai purra hammasta. Vastaanotolta päästyäni olin aivan puhki, väsynyt mutta silti onnellinen. Kyllä kaikki se työnmäärä on sen arvoista.

From ashes to glory. -Niko

Leikkaus ja kotiutus Part 2.

Viime kirjoituksessani kävinkin hieman läpi, että mistä on kyse: 16.06.2014 polvivamma kauden avauottellussa. Eturistiside poikki, sisemmän sivusiteen 3-asteen repeämä, rustovaurio 2cm matkalta, joka käsittää koko rustokerroksen luuhun asti. Sekä kävin läpi tuntemuksia pelitilanteen jälkeen.

Onnettomuuden satuttua olen joutunut taistelemaan vakuutusyhtiöiden kanssa ja suosittelenkin kaikkia tässä vaiheessa varmistamaan omat vakuutuksenne ja katsomaan, että kaikki on kunnossa. Onnettomuuden sattuessa, vakuutus-sota on viimeinen asia jota jaksat käydä läpi.

Toiveena siis oli Terveystalon lääkärin kanssa, että olisimme saaneet suorittaa kaikki toimenpiteet saman katon alla, mutta vakuutus pyrokratian takia pompin siis kahden sairaalan väliä. Magneettikuvat otettiin Omasairaalassa, lausunto ja toinen punktointi kerta suoritettiin myös siellä. Tämän jälkeen 30.06.2014 menin takaisin Terveystalolle lausunto kourassa, jossa minut jälleen otettiin onneksi vakavasti. Lausuntoa yhdessä läpikäydessämme oli tulos selvä: Polvi leikataan 06.07.2014. Tämän jälkeen sain polveeni myös Ortoosituen, joka tukee jalan ja rajoittaa jalan sivuttaissuuntaista liikerataa.

Ropocop.

Olin tohkeissani, että asioissa alettiin edetä ja aloin jo innolla odottamaan leikkaustoimenpidettä.

Tässä vaiheessa olin ollut 1 kuukauden verran kesälomalla työstäni ja siihen perään tuleva leikkausoperaatio toi 2 kk sairaslomaa. Unelma kesä 2014, muuttui nopeasti työmaaksi. Olinhan kuitenki odottanu tätä ja keräillyt lomapäiviä.

Leikkauspäivä olisi kohta onneksi täällä ja silloin juna kääntyisi. Suunta sen jälkeen olisi vain kohti uutta jalkaa. Odotin kovasti leikkausta  jotta voisin käyttää kaiken aikani ja energiani seuraavan 2kk aikana jalankuntouttamiseen.

Vaikka polvi oli solmussa ja rikki, ei se tarkoittanut sitä että tarvitsisi jäädä sohvan nurkkaan nyhjöttämään. Itse kävin aivan normaalisti salilla treenailemassa ja olinkin päättänyt jatkaa normaaliin tapaan. Halusin ylläpitää fyysistä kuntoani tauotta läpi projektin. Tein muutenki normaalisti asioita keppien kanssa  ja tulihan sitä päivää ennen leikkaustakin tehtyä päivänreissu Tallinnaan, kävelyä, kävelyä ja vielä kerran kävelyä.

Sunnuntai 06.07.2014. – operaatiopäivä.

Saavuin ”Virkeänä” sunnuntai aamuksi klo 07:00 Töölön sairaalan. Toimenpide oli suunniteltu alkavaksi kahdeksalta. Sain valita tapahtuuko toimenpide: yleisanestesiassa vai selkäydinpuudutus. Omalla kohdallani valinta ei ollut vaikea: ”lights out ja unta kuulaan”. Tällä valinnalla halusin välttää riskin joutua tyhjennettäväksi jonkun muun kuin itseni /laitteen toimesta toimenpiteen jälkeen, mikäli puudutus kestää hiukan pidempää ”heh heh”.  Klo 8 aloitettiin korjaamaan miestä ja seuraavan kerran silmät aukesivat klo 12 jolloin olin virallisesti takaisin ”online”.

Herättyäni ja osastolle päästyäni. Näkymät olivat paketissa.

Herättyäni ja osastolle päästyäni. Näkymät olivat paketissa.

Ensimmäiset tunnit menivät hyvin ja lääkitys piti huolen siitä, että en juuri tiennyt mitään muuta kun, että minua väsyttää. Jalassa ei ollut juurikaan kipua ellen sitä lähtenyt siirtelemään. Haaveilinkin jo illaks kotiutumisesta ja soittelinkin ahkerasti summeria, mutta tylyt uutiset tulivat ja ainakin omassa tapauksessa jouduin tyytymään vuodepaikkaan sairaalassa. Kotituminen ei illaksi onnistuisi ja näin ollen vietin yöni sairaalassa, joka on aina yhtä mukavaa. Illenmalla huomasin kuinka leikkauslääkitys alkoi loppumaan ja kiputiloja alkoi ilmaantua yötä kohden. Soittelinkin ahkerasti yöllä kelloa jotta saisin kipuihini lievitystä, päivällä tarjosivat buranaa, mutta tällä kertaa tulivat piikin kanssa ja iskivät reiteen. Tämän jälkeen sain hyvin unta, kunnes vaikutus loppui ja soittelin lisää summeria.

Muistan kuinka eräältä pelikaveriltani meni jalka hyvin samantyyppisesti ja kuinka hän sanoi: ”sulla tulee varmasti olee tilanne jossa jalka menee refleksin omaisesti koukkuun nukkuessa”, noh silloin vain naureskelin, että tuskinpa sentää. Voi kyllä, tämä sattui minullekkin tämän ekan yön aikana. Olin unessa ja heräsin kipuun joka tuntui puukottamiselta polvenalueella, katsoin jalkaa ja huomasin kuinka se oli aivan koukussa ja jumittuneena siihen. Itse en jalkaani saanut liikkumaan, saatika sitten suoraksi joten hoitaja tuli yöllä ja muistan kuinka hän poksautti jalan suoraksi, jolloin kivut hävisivät. Joten tälläinen refleksinomainen koukistus oli ainaki mahdollista minun kohdallani.

Aamulla sain lausunnon leikanneelta lääkäriltä ja hän kertoi mitä kaikkea löytyi ja mitä polvelle tehtiin.
Hän myös selitti miksi kivut ovat kovempia mahdollisesti kuin normaalisti eturistiside-tapauksissa ja miksi kuntouttaminen tulisi olemaan hidasta ja tuskaisempaa.

Magneettikuvalausuntojen lisäki tuli uusia löydöksiä.
Joita olivat myös: kierukka oli revennyt polvesta jota ei kuvissa näkynyt, revennyt osaa korjaamaan ja siksi se poistettiin. -”Rustovaurio 2cm matkalta joka käsittää koko rustokerroksen luuhun asti.”  Tähän ruston irtoamiskohtaan on tehty mikrofraktuura eli luuhun on porattu pieniä reikiä. Tähän kasvaa ajan kanssa ruston tapaista kudosta. Sekä eturistiside tehtiin takareiden jänteistä, sivu siteen repeämä hoidetaan ilman leikkausta. Pidemmän aikaista kipua aiheuttaa tämä mikrofraktuura. Joten ojennus ja jalan suoristus tuntuu tukalalta.

Aamupäivän aikana sairaalan oma fyssari tuli myöskin käymään, tuli lukemaan minulle ehdot ja iski ortoosin juuri leikattuun polveen. ”Hyvinhän toi painaa ja hiertää tätä. Kiitän” -mietin mielessäni. Nooh tämän jälkeen hän luki minulle ehdot: ”mikäli en pysty kävelemään kepeillä, mikäli en pysty nousemaan ja laskeutumaan portaita, silloin en ole kotitumiskunnossa.” Nyt nousi pienet hikikarpalot otsalle, ”-himaan mä täältä haluan, mistä aloitetaan?” Ensimmäisenä lähdettiin kokeilemaan liikelaajuutta, kuina suoraan/koukkuun menee. Tämä tuntui turhauttavalta koska liike kumpaakin suuntaan teki niin kipeetä. Seuraavaksi jaloilleen ja keppien kanssa treenailua, katsottiin kuinka se sujuu. Lopuksi mentiin vielä harjoittelemaan portaita. Kyseinen tapa jotenkin ärsytti minua, joten zemppasin hammasta purren nämä hänen asettamat tavoitteet läpi jotta pääsisin kotiin mahdollisimman pian sairaalasta. Suoristuksen kanssa oli ongelmia, joten sain kyllä vetää  aivan naama hiessä sitä suoraksi.

Kotiin päästiin kuitenkin lähetämään iltapäivän aikana. Kipeä ja kireehän tuo jalka oli. Kaikenlainen liikuttelu ja taiteilu jalan kanssa tuntui pahalta. Parempi vain olla höntyilemättä edes hetki.

Sohvan valloitus.

Itselläni ei ollu tietoa minkälaiselta polvi näyttäisi, millaiset arvet, onko tikkejä vai niittejä? Kotona puolisoni aukaisi pakettini ja eikun kurkkaamaan, miltä koipi näyttää.

1. Päivä leikkauksesta.

Ei mikään ihan turha virkkaaja ollut. Kaveri ei pitänyt jalkaa ihan sukkana. Lopputulos on  hyvännäköinen. Siistit jäljet ja niittejähän sieltä tuli.

Tämän jälkeen rutiiniksi muuttuikin: Kylmää, Kipulääkettä, Kohoa ja Kokoajan.

Onneni tässä onnettomuudessa on, että olen saanut ympärilleni aitoja ihmisiä joita oikeasti kiinnostaa saada asiat hoidettua parhainpäin. On ollut hienoa huomata millaista tukea on saanut ja miten paljon apua tietyiltä tahoilta on saanut. Näillä eväillä on hyvä aloittaa kuntoutus ja kiitoksena siitä annan oman panokseni kuntoutumiseni eteen. Joten usko ihmiskuntaan ei ole kokonaan mennyt, edes täällä katkerassa Suomessa.

Seuraavassa kirjoituksessani alkaa toiminnallinen vaihe. Kerron kuinka aloittelin kuntoutuksen/treenaamiseni, seuraan vaiheita tästä eteenpäin ja kohta mennäänkin jo lujaa! Materiaalia luvassa!

Tässä vaiheessa Iso zemppi kohtalotovereille!

 

-From ashes to glory, Niko Lehtonen