Omien rajojen koettelua ja todistelua.

Hei ny!

Viimekirjoituksessa kävin hieman läpi kuntoutuksen aloittamista. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus hieman kertoa sietämättömästä  odottelusta ja kärsivällisyyden kasvattamisesta. Sekä kuinka henkistä vammaa hoidetaan.

Itse olen sen verran sähköinen ja eloinenluonne, että tämä vamma on kyllä ollut myös kova kolahdus korvienväliin. Ehkä jopa kovempi kuin mitä itse polveen tapahtunut. Sitä kun on tottunut liikkumaan kokoajan ja on ollut vapaus urheilla, sekä tehdä asioita. Nyt tämä kaikki on otettu pois, tai no vähemmän dramaattisesti sanottuna siitä on tehty hankalampaa ja rajoitteisempaa. Urheilija kun on tottunut todistelemaan pystyvänsä kaikkeen loukkaantumisesta huolimatta.

Tässä vaiheessa tulee ehkä myöskin yksi kuntoutuksen vaikempia vaiheita. -”Olet tottunut liikkumaan ja tekemään vapaasti asioita ja yhtäkkiä huomaatkin ettei kroppa toimi enään samalla tavalla ja lupaakaan ei anneta rehkimiselle, jotta tulisit kuntoon”. Olen kysynyt itseltäni monta kertaa: ”miksi en voisi tehdä tätä”, ”mitäs jos olen poikkeus ja se ei vaikuttaisikaan minuun”, ”olen lääketieteellinen ihme ja parannun nopeammin”, blaa blaa. Kai tämä kaikki on jonkinlaista uskottelua itselleen kun samalla oikeasti tiedostaa olevansa epäkunnossa tilapäisesti, mutta silti haluaa hakea rajojaan. Kyllä tämän asian suhtee varsinkin kumppanini on joutunut minua toppuuttelemaan.

Sohvan nurkkaan ja itsesääliin jääminen ei tullut itselläni mieleenkään, 2 päivää leikkauksesta ja olin harjoittelemassa kävelyä, toki keppien avustuksella, 5 päivää leikkauksesta ja minun oli jo päästävä salille treenaamaan tai tulisin hullukis jos en saa tehdä mitään. Jatkuvaa todistelua itselleen, mutta juuri tämä kaikki on ajanut minua kuntoutuksessani eteenpäin muun tukiverkoston lisäksi. Kokoajan on oltava tekemässä asioita ja pystyttävä parempaan. Vamman ei saa antaa lamauttaa. Liikkeille uudelleen lähteminen ja liikkeillä pysyminen on mielestäni aivan parempaan kuntoon. Se on myös edesauttanut minua kuntoutuksessani.

Vesi”juoksua”

Fysioterapeuttini suosituksella aloitin myös vesijuoksemaan. Pääsin kokeilemaan vesijuoksua ensimmäisen kerran 2viikkoa leikkauksesta, kun haavat olivat kunnolla umpeutuneet. Vesi elementtinä oli itselleni mieluisa juuri sen takia, että kuormitusta ei tullut liikaa ja kuitenkin sain tehtyä niin että se aktivoi jalkaa. Muutamilla helteillä kerkesin myös ihan vesijuoksemaan ulkoilmassa mistä tuli mahtava fiilis. Vedessä sai hyvin haettua liikettä jalalle, sekä pystyin hyvin simuloimaan askellusta. Kipeeltähän se polvi vedessäkin tuntuu kun on niin paljon ronkittu, mutta raikasvesi, hyvä seura, helteet ja ympäristö, joka ei ole laitosmainen tuovat oman positiivisen lisänsä kuntoutukseen.

Tuli tehtyä auringonottoreissu joten olihan se hyväksikäytettävä myöskin kuntoutus mielessä. Liivejä ei tullut mukaan/kellukkeita, joten laiturin reunasta kiinni ja hakemaan polkevaa pyöräilyliikettä vedessä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin kunnolla työstämään itse jalkaani ja hakemaan pyöräilyliiketta. Tässä pieni videopätkä miltä jalan kuntoutus järvessa tehtynä näyttää.

Malttamaton ikiliikkuja ei pysy paikoillaan.

Keppien kanssa eläminen alkoi rasittamaan ja ne tuntuivat vain olevan tiellä. Onneksi kun leikkauksesta oli kulunut 2viikkoa, homma alkoi edistyä. Jalkaan sain kokoajan enemmän ja enemmän liikettä, sekä sinnikkäästi jumpaten ja harjoitteita tekemällä mahdollistin itselleni seuraavan vaiheen.

Viikolla 3 jätin toisen kepeistä pois ja jo sekin helpotti huomattavasti taakkaani. Pääsin myös Fysioterapiassa ensimmäisen kerran kokeilemaan kuntopyörää. Ensiksi sain huolella lämmitellä polveani jotta jalanliikkuvuus löytyisi ja jotta voisin polkaista kokonaisen kierroksen kuntopyörällä. Ei ihan niin helppoa kuin luulisi.

Satula korkealla ja mies kyytiin. Tässä vaiheessa aivot taistelivat vastaan ”koukistus ja ojennus tulee sattumaan”, lähdin varovaisesti polkemaan ja kyllä, tiukkaahan tämä teki, että meneekö kokonainen kierros. Pienellä varomisella ja irvistämisellä kokonainen polkaisukierros löytyi sieltä ja tästä olin erittäin innoissani. Jalka kuitenkin tuntui koko harjoitteen ajan jäykältä ja jouduinkin hieman keventämään leikatun jalanpuoleiselta kankulta painoa, jotta saan kierroksen täyteen. Mutta nopesti huomasin kuitenkin kuinka jalka alkoi tottua liikkeeseen ja naamanikaan ei peilistä katsottuna näyttänyt enään niin tuskaiselta.

Tämän jälkeen teimme ristikkäisvetoja alhaalta ylös ja päinvastoin, kuminauhalla kokoajan polkien ja rytmin pitäen, sekä ylläpidettiin selkeä pyöräilyformi. Tämän aikana Fysioterapeuttini sanoi pysäyttävän kommentin: ”Hyvä! Nythän sä jo juokset kentällä ja otat palloa kiinni, eikö vaan?” Silloin aloin päässäni pohtimaan, että perusperiaatteeltaan kyllä, näin on. Todella järkeenkäyvää kuntouttamista.

”Fysioterapeuttini sai siis minut jo 3viikkoa leikkauksesta juoksemaan ja ottamaan palloa kiinni.” -Niko

Tämä kaikki kolahti siksi koska tässä vaiheessa huomasin myös kuntoutuksen menttaalipuolen ja sen, että kuinka sitä hoidetaan/ruokitaan. Itselläni kyseinen lause ainakin toimi järjettömän hyvänä motivaationa. Kiitos siitä. Tällä myöskin haluan painottaa sitä prosessin henkistä puolta. En missään vaiheessa ollut sitä kenellekkään myöntänyt ja kertonut, mutta ammattilainen ei hoida vain leikkaus arpia, vaan myös sitä traumaa joka mahdollisesti urheilijalle on syntynyt korvien väliin.

Videon linkki ei toimi. Joten kuva ja erillis linkki tässä: http://instagram.com/p/rby0ZiwSqq/?modal=true

Videon linkki ei toimi. Joten kuva ja erillis linkki tässä: http://instagram.com/p/rby0ZiwSqq/?modal=true

Ekoja pyöräretkiä salilla. Taisi olla toinen pyöräilytreeni satulassa tässä vaiheessa.

Hieman vaikeuttaakseni hommaa ja itseääni kehittääkseni tuli hommattua ”training mask/elevation mask”, jossa on suuttimet jotka vaikeuttavat hapenottoa ja näinen ollen kehittävät kardiovaskulaarisia kykyjä. Naamarissa on 12 korkeussäätöä ja itse saan todella paljon irti naamarista. Kuormitus treeneissä kasvaa ja hapenottokyky paranee huomattavasti. Edun huomaa varsinkin kun on jalka leikattu ja juurikaan ”Cardiota” ei pääse tekemään. Joten sainoisinpa, että ”ihan soiva peli”.

Kovasti minua on puolisoni joutunutkin rauhoittelemaan kun välillä vauhtia olisi enemmän kun valmiutta”voisitko ottaa iisisti ja rauhoittua, nyt sinulla on vamma ja kokoajan ei tarvitse tehdä kaikkea/todistella pystynvänsä.” Tiedän, että tämä on vain välittämistä ja arvostankin sitä suuresti, että vieressäni on järjenääni, joka kitkee minulta turhat höntyilyt pois ja pitää minulla järjenpäässä, sekä vie eteenpäin.

Siltikään sairaslomalla ollessani päivät yksin en pysty vain istumaan ja olla tekemättä mitään. Joten sain päähänpiston ja lähdin 5 vko:n kohdalla kokeilemaan Malminkartanon rappusia ja tuota keuhkojenikehittäjää. Malminkartanon mäelle päästyäni katselin vain, että tosi fiksua tulla polkemaan rappusia leikatulla jalalla, eikä tähän oltu vielä lupaakaan saatu.

Reippaanaa kävelin mäen ylös rappusia pitkin 4x maskipäässä. Tämän jälkeen olin aivan loppu. Huomasi kyllä, että kunto oli laskenut ja jalat olivat aivan hapoilla. Jalkaani ei ilmaantunut kiputiloja ja lisä haavereita ei syntynyt, joten onnistunut retki josta video alla:

Kaikki tämä on omaa jääräpäisyyttä ja todistelua itselleen, joka ei ole ehkä niin hyvä juttu. Mutta toisaalta, tämä on se tapa joka on pitänyt minut liikkeessä ja joka on vienyt mienua eteenpäin. Oma pääni ei vain kestäisi totaalilepoa. Turha höntyily on aina riskien ottamista ja oman terveyden kustannuksella sitä ei pidä tehdä. Sitä halua- ja paloa- liikkua voi käyttää motivaattorina.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Omien rajojen koettelua ja todistelua.

  1. Moikka! Melkeen vedet silmissä luin tätä sun blogia, sen verran on tuttu aihe itsellekkin nuo polvivammat ja niistä kuntoutuminen. Varsinkin se henkinen puoli, joka tässä hommassa kärsii varmaan eniten. Mulla on leikattu acl (plus liitännäisvammat) kolmeen kertaan ja nyt muutaman päivän päästä taas uudestaan. Ottaa koville kun on joka kerta on nähnyt älyttömästi vaivaa ja kuntoutttanut paremmin kuin hyvin ja silti sama homma toistuu…. Nyt tuli lääkäriltäkin käsky että pallopelit pitää jättää sivuun. Mutta niinkuin sullakin, läheisten tuki ja oma asenne auttavat jaksamaan vaikka kuinka pitkälle! Sitä ei voi liikaa korostaa. Näistäkin vammoista oppii aina, ja osaa arvostaa liikkumiskykyä entistä enemmän. Itse löysin myös oman opiskelualani, fysioterapian ja pt-koulutksen näiden polvivammojen kautta. Iso tsemppi sulle kuntoutukseen, palaat vielä kentille entistä vahvempana!! Jään varmasti seuraamaan sun blogia, tää on aihe mistä vois jutella loputtomiin 🙂

    Tykkää

    • Moikka! Kiitos kun kerroit myös omia fiiliksiäsi! Arvostan todella paljon ja toivon myös paljon zemppiä ja kärsivällisyyttä sulle vaikka useamman kerran oletkin jo läpi käynyt. Läheisten tuella ja omalla asenteella vaan vahvemmin eteenpäin. Vahvat pääsee näistä yli. Sika hienolta kuulostaa myös tuo opiskelualan löytyminen, itselläni hiukan samanlainen tilanne. Zemppiä sulle opiskelujen sekä polven kanssa, et ole yksin! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s